maanantai 5. maaliskuuta 2018

Mietteitä kielen opiskelusta



Muutamia hajamietteitä kielen opiskeluun:



    Olen tehnyt vuodenvaihteessa päätöksen opetella jonkin uuden vieraan kielen pitääkseni aivosoluni sellaisessa järjestyksessä, että niistä olisi iloa vielä mahdollisimman pitkään. 
    Uudeksi kieleksi valikoitui Espanjan kieli, ja toisaalta Ruotsi, koska uskon niistä olevan minulle eniten hyötyä tulevaisuudessa. Päädyin käyttämään puhelimen sovelluksia. koska niitä voi käyttää lähes missä vain, kun ylimääräistä aikaa ja meluton paikka vain on käytettävissä. Valintani olivat englanninkieltä hyödyntävä DuoLingo (Englanti - Espanja ja Englanti - Ruotsi) ja kotimainen laajaa tunnustusta saanut WordDive (Suomi - Espanja). Viimemainittu on maksullinen, alun 14 päivän ilmaisjakson jälkeen 9,99 €/kk.
    Toimi seuraavasti:
    • Lataa sovelluskaupasta (App Store, Google Play) joku seuraavista sovelluksesta: WordDive, DuoLingo, Babbel tai joku muu ja avaa se puhelimessasi (iPhone tai Android) tai Padissasi. 
    • Suorita näiden sovellusten antamat tehtävät säännöllisesti, aloita aina mieluiten heti aamulla.
    • Käytä oheismateriaalina myös Google kääntäjän antamia käännöksiä: esimerkiksi viikonpäivät, kuukausien nimet, numerot ja niin edelleen on hyvä katsoa sieltä erikseen ja tallentaa ne Google kääntäjän tähtimerkin alle, jolloin voit käyttää niitä myöhemmin tarkistukseen.
    • Google kääntäjä on kehittynyt viime aikoina valtavasti, ja sen apua voit käyttää myös keskusteluissa suomea ymmärtämättömän henkilön kanssa tulkkina: valitse vasemmalle puolelle suomenkieli ja oikealle puolelle keskustelukumppanin käyttämä kieli, paina kuvan keskellä olevaa mustaa mikrofonikuvaketta, jolloin avautuu uusi ikkuna. Sen alareunassa on isompi punainen mikrofonikuvake, jonka vasemmalle puolelle ilmestyy punainen kenttä merkiksi siitä, että voit puhua suomea. Kun painat puheen jälkeen tuota punaista kenttää, siirtyy vastaus/puhevuoro kumppanillesi,  ja oma puheesi näkyy tekstinä ja kuuluu puheena nyt sillä kielellä jonka valitsit, esimerkiksi englanti. Tulos on hämmästyttävä! Katso kuvaa:  
    • Muista että säännöllinen harjoittelu tässä niin kuin kaikessa tavoitteellisessa toiminnassa on kaiken A ja O. Älä kuitenkaan herpaannu, jos joku päivä jää väliin. Seuraavana päivänä voit ehkä harjoitella vähän enemmän paikataksesi laiminlyöntisi. 
    • Kielen opiskelu onnistuu iästä riippumatta, tosin vanhemmalla iällä mieleen painaminen ja muistilokeroista palauttaminen vaativat enemmän toistoja, enemmän  harjoitusta. Muista, että pieni lapsikin harjoittelee monta tuntia päivässä oppiakseen puhumaan!

Ei kommentteja: