perjantai 15. kesäkuuta 2012

Pihtiputaan kesäkonsertit 2012

Metsään Ensemble
Hylätty tanssilava herätetään eloon argentiinalaisen tangon, suomalaisten kansansävelmien ja
Laila Kinnusen laulujen sävelin. Juurensa syvälle pohjoisen Keski-Suomen maaseudulle
upottaneiden muusikkojen ryhmä luo Pihtiputaan Niemenharjun tanssilavalla uuden ajan iltamat,
joissa liikutaan viihteellisen, vakavan, kansanomaisen ja uutta luovan rajaseuduilla.

"Lähtisinkö kesäyönä käymään?" Torstaina 12.7.2012 klo 20:00.
Metsään Ensemble on tällä hetkellä kahdeksan ammattimuusikon ryhmä, joka on viitenä kesänä
järjestänyt Pihtiputaalle kesäkonsertteja. Kaikilla Metsään Ensemblen jäsenillä on vahvat siteet
Pihtiputaan-Viitasaaren seudulle - lapsuudenkoti, kesäpaikka, tai molemmat. Konsertit ovat olleet
yleisömenestyksiä ja saaneet paljon kiitosta sekä vakituisilta että kesäasukkailta.
Myös perhonen saa sävellyksen kamarikonsertissa, jossa tunnelmoidaan mm. Brahmsin, Bruchin ja
Piazzollan hehkuvin sävelin. Sydäntä koskettavalle kamarimusiikille upeat puitteet tarjoaa
Pihtiputaan seurakuntakeskus Sallila, joka paitsi edustaa uutta puuarkkitehtuuria parhaimmillaan,
on myös akustiikaltaan erinomainen.

"Perhosen elämää" sunnuntaina 15.7.2012 klo 14:00.
Metsään Ensemblen runko, kaksi viulua, alttoviulu, sello, kaksi pianistia ja laulaja, mahdollistaa
lähes kaiken merkittävän kamarimusiikin esittämisen. Laulaja-näyttelijä Liisu Mikkonen solistina ja
estraditaiteilijana laajentaa ohjelmistoa lauluihin, klassisesta viihteelliseen. Visuaalisen ja
draamallisen elementin konsertteihin mahdollistaa pukusuunnittelija-lavastajan kuuluminen
tiimiimme. Vaihtuvat jäsenet värittävät ja rikastavat kokonaisuutta. Harmonikkataiteilija TimoKinnunen on maailmanlaajuisesti tunnettu ja kysytty artisti, joka konsertoi ja levyttää säännöllisesti
ympäri maailmaa. Ennen Pihtipudasta hän on konserttikiertueella Etelä-Koreassa.
Metsään Ensemblen jäsenet:
Timo Kinnunen - harmonikka (free lance muusikko, Oulun konservatorio)
Liisu Mikkonen - mezzosopraano, näyttelijä (Seinäjoen kaupunginteatteri)
Kaisamari Hiltunen - viulu (Jyväskylän kaupunginorkesteri)
Kristiina Penttinen - viulu (Merikanto-opisto)
Riikka Lounamaa - alttoviulu (Lahden kaupunginorkesteri)
Olli-Pekka Kajasviita - sello (Kemin kaupunginorkesteri)
Annaleena Porttikivi - piano (Länsi-Pohjan musiikkiopisto, Kemin kaupunginorkesteri)
Pasi Porttikivi - piano (Länsi-Pohjan musiikkiopisto)
Riikka Aurasmaa - skenografi, puvustus (Seinäjoen kaupunginteatteri)

Saadaksemme toimintamme vakaammalle pohjalle ja mahdollistaaksemme korkeatasoisten,
yllätyksellisten, yksilöllisten, koskettavien ja riemastuttavien konserttien tuottamisen myös tulevina
kesinä Pihtiputaalle, sen kylille ja lähiseuduille, kaipaamme taloudellista tukea.
Etsimme yhtyeellemme ja toiminnallemme pääsponsoria.
Oletteko Te etsimämme yritys?
Jorma Luomala, ensemblen tukija Kristiina Penttinen

torstai 31. toukokuuta 2012

TorstaiJazz - ThursdayJazz

Tänään on sitten jälleen vuorossa jazz, mutta muutakin hauskaa on tarjolla. Päivä on ollut minulle erittäin antoisa paitsi musiikin suhteen (kontrabassonsoittoakin tuli harjoiteltua), myös esiin tulleiden uusien omenasovellusten vuoksi; julkaisunsa ovat saaneet musiikkiin liittyvä Discovr Music ja näkövammaisten avuksi tarkoitettu suomalaisen Ilkka Pirttimaan toteuttama BlindSquare.

It Don't Mean A Thing
Duke Ellington and his Orchestra

  Tämä 1943 filmimateriaali heittää Duke Ellingtonin orkesterin swingaikakauteen kappaleella "It Don't Mean A Thing" (Ei se mittään), yhdessä laulaja-viulisti ja trumpetisti Ray Nancen ja pasunisti "Tricky" Sam Nantonin kanssa. Kappaleen otsikko on peräisin sanonnasta, jota Ellington Bandin entinen trumpetisti Bubber Miley usein käytti.

Tästä kappaleesta tuli nopeasti Jazz standardi, ja on luultavasti ensimmäinen kappale, josta käytetään ilmaisua "swing". 
Duke Ellington Orchestra, toisin kuin monet ikätoverinsa pystyi siirtymään 1920-luvun Hot Jazzista 1930-luvun Swing-musiikkiin melko helposti.

This 1943 film footage captures the Duke Ellington Orchestra performing the swing era anthem "It Don't Mean A Thing" with the singing of violinist and trumpeter Ray Nance, and trombonist 'Tricky' Sam Nanton. The songs title was a derived from a saying often used by the Ellington Band's former trumpet player Bubber Miley.

This song would quickly become a Jazz standard and is probably the first song to use the phrase "swing" in it's title.

The Duke Ellington Orchestra, unlike many of their contemporaries, was able to make the transition from Hot Jazz of the 1920's to the Swing music of the 1930's fairly easily.
 

 Discovr Music
Hieno sovellus, josta kaikki musiikin harrastajat ja ammattilaiset hyötyvät.
Ilmaiseksi tänään torstaina ladattavissa oleva Discovr auttaa löytämään uutta ja mielenkiintoista musiikkia. Sovellukseen syötetään pitämäsi artistin nimi ja Discovr suosittelee musiikkia, josta todennäköisesti nautit myös. Kappaleita voi ennakkokuunnella, ja tarjolla on myös videoita, elämäkertatietoja ja arvioita. Discovr on julkaistu iPhonelle ja iPadille. Löydät sen Macmaan Softaoppaasta.

Evolver Review

We’re surrounded by more music than ever these days. It’s easy to get lost.
Luckily, maps exist — most recently, Discovr for iPad ($3), which displays the relationships between millions of artists in a sort of “six degrees of Kevin Bacon” sort of way. Start with any band or artist, and wend your way through the world of music. We’ve seen web apps that do more or less the same thing (LivePlasma in particular springs to mind).
But with Discovr, released by Jammbox on Thursday, much of the magic happens after you double-tap an artist. This brings up a comprehensive dashboard of sorts where you can hear their songs, see their videos, read their bio, find out what the blogs are saying about them, take in their official reviews, and visit them on MySpace, Last.fm, iTunes and Amazon:
Discovr’s interface is slick and easy to grasp, though it carries a heavy payload of information. You can scroll through each section separately, swiping YouTube videos horizontally and each of the individual text sections below vertically. (Disclosure: Discovr is powered by 7Digital, YouTube, and The Echo Nest, publisher of Evolver.fm.)
Of course, an app like this wouldn’t be worth much without the ability to listen to music, because one can only take so much dancing about architecture in a single sitting. Discovr comes through in that regard by embedding YouTube videos — a solution that is better than it might sound.
YouTube is by far the most comprehensive free source of music on the planet — a fact not lost on listeners. Neilsen released a study this week finding that YouTube accounts for approximately three times as much music listening as the “legal” downloads purchased from iTunes and other music stores). And because the YouTube videos play in little windows within Discovr’s artist page, your iPad won’t have to load the videos separately in its own YouTube app, which would have been a major drag.
The Discovr app combines many things that are freely available into a supremely digestible package, which lives up to its name by introducing the user to all sorts of bands they should know, but don’t.
On one hand, $3 might be considered a lot to pay for that. On the other, we’re hard pressed to think of another music discovery tool that makes learning about and listening to bands ranging from the obscure to well-known this easy — and fun.
The world of music is simply too large and bewildering to tackle without a map, and this is a good one.
Update: New details emerged after an email conversation with Jammbox’s David McKinney. Future versions of the app will include a music module powered by 7Digital, augmenting the music in the YouTube videos, and the ability to scan your iTunes library in order to automatically populate the Favorites bar with your most-frequently-played artists.

evolver.fm review by Eliot Van Buskirk


Toinen tämän päivän löytöni on suomalaisen koodinikkarin työstämä iPod/iPhone -sovellus näkövammaisille, joka on nimeltään BlindSquare.
Kotimainen BlindSquare on sovellus, joka auttaa näkövammaisia uusien teknologioiden avulla. Käyttöön tarvitaan iPhone tai iPad, joiden GPS:ää ja kompassia sovellus käyttää paikantamiseen. Se hakee lähistön paikkoja FourSquare-palvelusta ja kertoo niistä suosituimmat halutun matkan etäisyydeltä: Mikä on suosituin kahvila 200 metrin säteellä? Missä on posti? Missä on lähin kirjasto?
BlindSquare avustaa haluttuun kohteeseen kertoen etäisyyden ja suunnan. Ravistamalla laitetta kuulee oman sijainnin, kuten osoitteen ja lähimmän risteyksen. Omia paikkoja voi merkitä ja jakaa niitä FourSquare-kavereiden kanssa. BlindSquare puhuu suomea, englantia ja ruotsia. Lisää ohjelmasta Macmaan Softaoppaassa.

Foursquare’s venue data is being used to power all sorts of apps. Some are useful, some not so useful. One developer has found a way to put it to work in one of the most useful ways possible: helping blind people understand the places around them. And judging by their reactions to the beta, it’s a home run.
BlindSquare is an iOS app that combines foursquare venue data, Open Street Maps and text to speech from Acapela in order to help blind people find what’s around them. As they walk around their cities, it speaks the names of places and cross streets that are nearby to help them get their bearings, including distance and direction information for each one.



Musikaali

Musikaali

Tällä kertaa laitan katsottavaksi Lennon Sisters'in videon Lonely Goatherd kaukaa viisi-kuusikymmenluvulta saakka.

"Ja yksi ja kaksi ..." Jos katsoit televisiota 50- ja 60-luvulla, olet luultavasti kuullut Lawrence Welk soittavan harmonikkaa. Kerran tai kahdesti shown aikana hän julistaa: "Toivottakaamme tervetulleeksi ihanat Lennonin sisarukset." Kolme tai neljä sisaruksista yhdenmukaistaa show'sta säännöllisesti 1955-1968, lauloi sen ajan suosittuja lauluja ja standardeeja, kuten tämän Rodgersin ja Hammersteinin "Sound of Music." 

  Lennon Sisters'n kahdestatoista lapsesta mukana oli aluksi neljä: Dianne, Peggy, Kathy, ja Janet. Vaikka heidän musiikkinsa oli suositumpaa vanhempien kanssa kuin teiniryhmänä, he olivat "PR-teinitähtiä".

Viime aikoina Lennon Sisters on tullut takaisin parrasvaloihin Saturday Night Live -TV-parodiassa. Osa alkuperäisistä sisaruksista sekä veljiä ja serkkuja edelleen esiintyy Welk Resortsissa Kaliforniassa.  

"Sound of Musicissa", Julie Andrews johtaa Von Trappin perhettä, laulaa ja jodlaa "Lonely Goatherd" osana marionetti- showta. (Tämä vielä siihen perheen onnelliseen aikaan, ennen kuin he pakenevat natseja Alppien yli vapauteen ja lopulta päätyvät Vermontiin). 
http://www.greatshowtunes.com/videos/television-1/lonely-goatherd.html

Mitähän torstai tuo tullessaan? Olisiko taas jazzin vuoro? Kenties.

tiistai 29. toukokuuta 2012

 Tänään tiistaina 29.5.2012 ajattelin laittaa juttua vähän oopperan tiimoilta. 
Jos oooppera kiinnostaa laajemminkin, voit tilata Opera News -julkaisun täältä. Hinta on $22,95/ vuosi (yhteensä 12 numeroa irtonumeroina ostettuna $71,88). Tilauksen mukana saat ilmaisen CD-levyn.
Teemana on tänään suuresti ihailemani sopraano Anna Netrebko Nimeä napsauttamalla pääset Annan viralliselle kotisivulle.

Esittelyssä nyt: Gianni Schicchi, O Mio Babbino Caro, Anna Netrebko Waldbühne 2006:

Lisää Annan videoita:

 Venäläinen sopraano Anna Netrebko s. 18.9.1971 on erittäin tunnettu oopperalaulajatar. Hänellä on ihailtavan uhkea ääni ja hieno laulutekniikka. Sisäinen ja ulkoinen kauneus valloittavat kuulijan. 

Netrebko syntyi Krasnodarissa. Hän aloitti uransa lattianpesijänä Pietarin Mariinski-teatterissa, Mariinsky Theatre (silloisen Kirovin Oopperan kotipaikassa). Siellä häneen kiinnitti huomiota kapellimestari Valeri Gergijev, josta tuli hänen laulumentorinsa. Gergijevin opastamana hän teki oopperadebyyttinsä Mariinskissa Figaron häiden Susannan roolissa. Hän jatkoi työtään talossa laulamalla useita rooleja, mm. Vincenzo Bellinin La Sonnanbulan  (Unissakävelijä) Aminan roolin, Mozartin Taikahuilun Paminan, Sevillan parturin Rosinan ym.
Vuonna 1995, 24 vuotiaana Netrebko teki USA:n debyyttinsä Mihail Glinkan Ruslan ja Ludmila -oopperan Ludmilan roolissa San Franciscon Oopperassa. Tämän jälkeen hänestä tuli usein esiintyvä solisti San Franciscossa, ja myöhemmin hän esiintyi useissa muissakin USA:n oopperataloissa. Hänestä tuli erittäin kysytty venäläisten roolien laulaja, sellaisissa tehtävissä kuin Ludmila, Natasha Prokofjevin Sota ja Rauha -oopperassa. Hän memstyi myös bel canto-rooleissa kuten Rigoletton Gildan osassa, La Bohemen Musettana ja Giulettan roolissa oopperassa Capuletit ja Montecchit.

Lisää tietoa Anna Netrebkosta löydät Last.fm:n englanninkieliseltä sivulta osoitteesta, mistä tämä teksti on lainattu http://www.last.fm/music/Anna+Netrebko/+wiki.  

Huomenna voisi olla sitten Broadway-musikaalien aika. Pysy kanavalla!

Tämän päivän jazz-annos tulee Ella Fitzgeraldin ja Joe Passin esittämänä. Tämän teoksen kirjoittivat vuonna 1933 Harold Arlen ja Ted Koehler. Lisätietoa laulun tekijöistä löydät oheisia linkkejä seuraamalla:

- Harold Arlen, virallinen kotisivu 
- Ted Koehler, IMBD


Ella Fitzgerald and Joe Pass. "Stormy Weather." Hanover, Germany 1975.
Ella Fitzgerald ja Joe Pass. "Stormy Weather." Hannover 1975
 Katso ja kuuntele video!


http://www.jazzonthetube.com/videos/ella-fitzgerald/stormy-weather.html

 Lisää Joe Pass'n kitarataiturointia, videoesitys "Night and Day"
Huomenna taas lisää!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Tänään on sitten jazzin vuoro!


Bill Evans sai ensimmäisen musiikillisen
koulutuksen äitinsä kirkossa.

Äiti oli klassisen modernin musiikin säveltäjistä kiinnostunut
amatööripianisti, ja niinpä kun Bill alkoi
soittaa kuusivuotiaana hän opetteli klassista musiikkia.
Onneksi meille kaikille,
hän löysi todellisen intohimonsa
ja rakkauden - jazzin.

Täällä hän soittaa "Beautiful Love"
Jazz Piano Workshopissa Berliinissä 1965.
 

Bill Evans, pno, Niels Hening Orsted Pedersen, db, Alan Dawson, dr - "Beautiful Love" - Jazz Piano Workshop Berlin 1965


Katso video:
http://www.jazzonthetube.com/videos/bill-evans/beautiful-love.html

- Lester Perkins, suomennos Mikko Oinonen
Jazz on the Tube

P.S. Please share Jazz on the Tube with your

friends and colleagues.

P.S. Ole hyvä ja jaa Jazz on the Tube ystävien ja kollegojen kanssa!
See the complete catalog of
jazz on the tube videos. Katso
jazz on the tube videoitten täydellinen luettelo.
If they like jazz, they're going to love this, free. Jos he pitävät jazzista, he pitävät tästä, eikä maksa mitään!

torstai 24. toukokuuta 2012

Pitkän tauon jälkeen on taas aika kirjoittaa jotain tähän blogiin. Muutaman kuukauden ajan minulla on ollut ilo nauttia hyvistä musiikkivideoista, joita saan päivittäin katsottavakseni. Joukossa on niin jazzia, oopperaa kuin musiikkia Broadwaylta.


Nyt esittelyssä on  Cosi fan tutte.

Napsauttamalla oheista linkkiä pääset sinäkin kuuntelemaan pienen otteen Mozartin oopperasta: 
http://www.greatoperavideos.com/videos/cosi-fan-tutte/cosi-fan-tutte-1.html

Tämä video on yksi osa sarjasta Great Opera Videos. http://www.greatoperavideos.com/


Mozartin ooppera Cosi fan tutte (Niin tekevät kaikki (naiset)), joka tunnetaan myös nimellä "Rakkauden koulu", on nopeatempoinen iloittelu kahdeksannentoista vuosisadan Italiassa. Kaksi sotilasta, Ferrando ja Guglielmo lyövät  vetoa, että heidän morsiamensa (Dorabella ja Fiordiligi) pysyvät uskollisena tapauhtuisipa mitä tahansa. Vedon lyö Don Alfonso, joka väittää noille kahdelle miehelle, että hän voi tehdä naisista uskottomia yhdessä ainoassa päivässä.

Kertomalla kihlatulleen, että heidät on kutsuttu rintamalle, kaksi sotilasta lähtevät ja palaavat valepuvussa, yrittääkseen vietellä ystävänsä morsiamen.Ooppera poukkoilee ihanasti edestakaisin kahden sotilaan kokeman onnistumisen pelon ja kahden naisen uskollisena pysymisestä johtuvan vastustuksen vuoksi.


Tämä aaria "Tradito, schernito dal perfido cor", jonka laulaa Ferrando, kertoo hänen hämmennyksestään ja tyrmistymisestään hänen morsiamensa huikentelevuuteen.

 
Jessica Knight, suomennos Mikko Oinonen



Jatkossa pyrin kirjoittelemaan ja julkaisemaan videoita myös jazzista ja Broadway-musikaaleista. Pysykää kanavalla!